2009/04/01

i n d u s t r i a l

Hei pitkästä aikaa! Pahoittelen hiljaisuutta tällä kanavalla - syyn tiedättekin. Sen verran sanon siitä aiheesta, että melkein vatsaa on vääntänyt, kun tietokoneeseen päin olen illalla katsonut...niin paljon on tullut sen ääressä nyt opiskelujen vuoksi istuttua, että blogi on jäänyt päivittämättä...

Sisusteluista en sen sijaan ole oikein pystynyt pysymään erossa ja se onkin ollut aivan mahtavaa vastapainoa kirjoittamiselle. Olenkin vähän sitä sun tätä laitellut ja mm. pari tuottoisaa kirppisrundia tehnyt viime viikolla. Tässä on satoa eiliseltä eli tuo vanha komuutti sekä lamppu ovat asettuneet yläkertaan. Molemmat olivat myös melko kukkaroystävällisiä ostoksia. Lamppu on hyväkuntoinen, mutta en osaa sanoa toimiiko se, sillä pistoke ei sovi meidän pistorasioihin. Tässä kohtaa lähetänkin terveisiä isälleni eli tässä olis nyt se ensimmäinen kunnostuskohde - olipa kiva, että tulit luvanneeksi vaihtaa vanhoihin lamppuihin johdot! ;) ;) Komuutille en ole tehnyt mitään, paitsi jynssännyt sen puhtaaksi. Enkä siis teekään - väri miellyttää näinkin kovasti.

Pikkukuvissa näkyy muuten yksi synttärilahjuksista - House Doctorin peili on lunastettu siskolta saamallani lahjakortilla (kiitos kaunis O). Kori on IB:n. Ja musta lyhty kirppikseltä. Summa summarum: ei pastelleja meille, vaikka kevättä onkin kovasti rinnassa!! :) Aurinkoa!!!



Sorry girls - it´s been a while... I´ve been sitting by the computer so many hours, that blogging has not been the first thing on my mind... But like you see, I´ve been busy with other, nice things! Flea market shopping has almost been my biggest joy and here you can see something that makes me extra happy: the old cabin and the lamp arrived yesterday! My father has promised to fix this lamp for me (hi dad! ;) - the cabin has its original colour, which I intend to keep. So no pastel colours for me, alltough I´m very excited about spring! All the best!!




30 comments:

Mari said...

Hienot hankinnat! Todellakin:) Meillä mies on vaihdellut sähköjohtoja lamppuihin, eikä ole kovin vaikean oloista puuhaa. Tsemppiä gradun vääntöön!

Chrissy...The Apothecary Shop said...

Lovely finds..the lantern is stunning!!

Sirkka said...

Täällä taas henkeä pidätellen katsoin kuviasi...kunnes tajusin päästää sen uloskin.
Juu en missään nimessä menisi itsekään maalaamaan tuota komuuttia, siinä on just sitä jotain ja ei vaan jotain vaan paljon muutakin! Ruosteiset vetonupit...samoin kaapin sävy miellyttää.

Lamppusi saat varmaan vielä loistamaan toivotulla tavalla!
Hyvä, kun pidät tyylisi persoonallisuutta peliin!

Aurinkoa itsellesikin!

Sarppa said...

Todella kauniit löydöt siis ihan mahtavat!! ja kuvasi on aina yhtä kauniita

Elsa said...

Viehättäviä hankintoja olet tehnyt, pidän siitä että yhdistät taitavasti teollisuusjuttuja ja vanhempaa toisiinsa! Siitä syntyy se jokin, persoonallinen "touch" sisustukseen!

Toivottavasti olet jo loppusuoralla gradusi kanssa!

Mari said...

Hienoja hankintoja kaikki! Ja kommuuti on oikein kaunis... Tsemppiä gradun tekemiseen :)

Galleri MochB said...

Kommoden är fin som den är! Och stolen är också underbar! Och den lilla glasburken...:O) Vad är det för små lökar du har i den?? Ha en bra dag!

Viveka i Bläckhornet said...

Ooj vad jag gillar....!

Kram Viveka

Kirsi said...

Upeita ostoksia olet taas tehnyt, komuutti ja lamppu ovat kuin samaa perhettä ;)

Kirsi

Sunells said...

Paljon ONNEA kuukauden-blogi nimityksestäsi!
Posti toi juuri uusimman Maalais Unelma-lehden ja sieltä löytyi tuttu bloginimi:)
Ihania kuvia taas:)

Terveisin Katariina Turusta

Lundagård said...

Jättesnyggt!

Anis said...

Ihana tuo kommuuti! Itse olen vastaavaa metsästänyt.Mummolassa olisi yksi mutta eivät taida antaa sitä..

Tiina said...

Tulin tänne kanssa ONNEA-potkimaan kuukauden blogi-nimityksestä!!!!
Onnea!!!! :)
<3 tiina.

Anonymous said...

Onnittelut minultakin kuukauden blogi-nimityksestä, olet sen todella ansainnut=)

Ihanan komuutin olet löytänyt ja värikin kaunis.

Mukavaa torstain jatkoa!

Karita

Kamomilla said...

Kauniisti kulunutta, kaunista kaunista! *me like*

Ulpukka said...

Todella upeat löydöt! Lamppu on uniikin oloinen ja sopii paikalleen täydellisesti!

Minulla on sama HD:n peili vessassa ja astetta isompi olkkarissa. Samainen peili on upea myös mustana... Ja Bloomingvilleltä sama malli löytyy kuluneen hopeisena.

Minulle ei vielä tullut Maalaisunelmaa vaikka tilaaja olenkin, höh. Onnittelut kuitenkin kuukauden blogista!

Lantliv said...

Hej,fin sida! Kul att jag hittade in till dig!
Kram Anne-Lee

n o r d i n g å r d e n said...

Åh vilka läckra bilder och din pottskåp!! Och det där fyndade lilla fatet med tvålen på var et vackraste fat jag sett, så bra det passade!

Mari.

Maria G said...

Onnea kuukauden blogille! Oli kyllä ihana yllätys lehteä lukiessani :) Tosi hieno tuo komuutti! Ostitko sen Annosta?
Mukavaa huhtikuun alkua!

kati said...

Pitää vissiin käydä postilaatikolla koppaamassa uusin Maalaisunelma, onnea siis nimityksestä! Olet sen kyllä ansainnut. Itse pidän todella paljon tavastasi sisustaa. Helppoahan se olisi sisustuskaupasta vaan hakea tavaraa, mutta sinun kierrätysmeininki on paljon persoonallisempaa ja mielestäni sielukkaampaa sisustamista. Ja tietenkin ekologista! Me like.

Tuossa komuutissa on muuten todella kaunis väri ja nuppikin perin viehättävästi patinoitunut. Toivottavasti isäsi saa komean lampun kuntoon ja valaisemaan illan pimeitä hetkiä.

Niina said...

Mun blogissa on sulle tunnustus! :)

Heidi said...

voi voi miten upeat löydöt, NAM! Tuo komuuttu on just perfeck like that ;D

Terkkuloita ja jaksamista opiskeluun ja onnittelut kuukauden blogin omistajalle <3

Heidi
<3

Heidi said...

...siis apua mitkä kirjoitusvirheet yllä...anteeksi, sitä se tietää kun minulla on nämä ylipitkät rakennekynnet...

Maria Kiiveri said...

Heips!
Ihania löytöjä olet tehnyt ja kauniita kuvia koko blogi pullollaan!! Mietin tässä, että miten ihmeessä saat kaikki valokuvasi niin kauniiksi? Ne ovat kirkkaita ja värit selkeitä ja näiden lisäksi niissä on se "oikea tunnelma". Olen maailman onnettomin Photoshoppaaja.. Onko jotakin hyviä vinkkejä tai käytätkö edes jotakin kuvankäsittely ohjelmaa vai oletko vaan niiiiin super lahjakas?!:)
Hauskaa viikonloppua!

Livingroom said...

Grattis till månades blogg-utnämningen i Maalaisunelma-tidningen.
Fint att de har valt just dej. Tycker om din blogg och följer allt som afta med dina inlägg.
Ha det så bra
-Lotta

maiju said...

Hei naiset ja KIITOS onnitteluista tuohon kuukauden-blogi juttuun liittyen!! Itse en ole sitä vielä nähnyt, vaikka tilasinkin ko lehden. Oli kyllä iloinen yllätys, kun ihanat Annu ja Liinu ottivat minuun monta viikkoa sitten yhteyttä!!

Maikki: käytän ilmaista PhotoScape-ohjelmaa, jonka voi ladata netistä. Kuvia en käsittele muulla tavalla kuin satunnaisesti lisäämällä niiden kirkkautta bloom-toiminnolla. Pelkkä päivänvalo, kun ei aina riitä. :)

Galleri M&B: vastaan nyt suomeksi, kun en tiedä mitä "ohra" on ruotsiksi - lasipurkissa on siis ihan tavallista ohraa kasvassa. Voi ostaa mm. Tiimarista.

Ja kiitos vielä kerran ihanista sanoistanne! Tack för alla snälla ord!!

Lycka är ~ Onnea on said...

Vad fina fynd du gjort.
Grattis till månadens blogg..säkert roligt.
~Marita~

Inspiration i vitt said...

Hej, sånna härliga bilder du visar, jag blir alltid inspirerad hos dig och du är så duktig. Du visar bara mysiga saker.
Kramar till dig/Ingela.

Anneli said...

Hej, Fru Skrot;)!

Gillar både skåpet, lampan och den härliga industriella stolen! En skön mix!!

Kram

soann said...

Lucky girl !!!
I looooove the cabin,the color is just perfect !
Soann