Ajelin tänään töiden jälkeen täysin viattomasti erään kaupunginosan läpi. Samaisessa kaupunginosassa sijaitsee pienenpieni
antiikkikirppis, jolla on todella epämääräiset aukioloajat. Tänään se sitten oli auki. Kun näin avonaisen oven, aivoihin muodostui vain yksi ajatus: tuonne! Ai niin mulla oli kiire...muttei niin kiire etteikö nyt hetkeksi voisi pysähtyä...
Eikä ollut huono päätös! Siitä huolimatta, että kaupassa pystyy ottamaan yhteensä ehkä noin kuusi kunnollista askelta, oli tarjonta yliodotusten. Ensimmäisenä ostopäätöskohteena oli kuvan peltinen laatikko, joita löysin vielä toisenkin kannellisen. Pienemmässä on pohjassa "Hangon keksiä" -leima. Ihan täydellisen shabby, industrial vintage tai miten nyt halutaan asia ilmaista. :)
Kurkistus ylähyllylle poiki toisen salamapäätöksen - köyhäinhopeaa ja vieläpä kaksin kappalein! Ja sitten jännittävin kohta eli pohjassa oleva hintalappu: 8,00 euroa molemmista!! Ja sanottakoon, että jalat ovat täysin ehjät, ainoastaan hopea on niistä himmentynyt. Samaan innostukseen mukaan lähti vielä pieni harmaakehyksinen ja kulahtanut peili vitosella (ei kuvissa). Kuvat eivät nyt tällä kertaa ole kovin kummoisia, mutta ehkäpä saatte ideasta silti kiinni. Hyvän shoppilukokemuksen viimeisteli vielä myyjä tinkimällä oma-aloitteisesti ostoksista vitosen. Not bad. :)



First of all, it was not my intention to stop anywhere. And secondly, I was in a huge hurry. All this lost its meaning when I saw, that a tiny antique/flea market shop was open nere my work place. I was simply driving by it, when I saw that the door was open. This shop has a very irregular opening hours, so my brain said only one thing: I must go there!The choice was so right, because I happened to find these two, shabby boxes, two candlesticks of mercury silver (only 8,00 euros for both of them!!) and a small mirror (not in pictures). Prices were low in my mind and to top this, the saler gave me 5 euros discount without asking. Not bad. :)f. skrot