2009/09/30

stairs again!

Heippa! Ennen uutta aihetta kiitokset edellisen postauksen kommenteistanne! Kysymyksiä sabluunasta tuli muutamia, joten niiden kimppuun siis. Sabluuna on omatekoinen eli tehty Poor Richard -fontilla ja siis vain printattu ulos. Maali on Helmiä ja Tikkurilan värikartan tummin sävy. Se ei ollutkaan ihan mustaa, joten teksti jäi hieman kulahtaneeksi. Lisäksi sotkin sabluunalla jonkin verran, joten tämä epätasaisuus lisäsi yllättävästi vanhaa efektiä! Välillä kannattaa olla kärsimätön hätähousu...

Ja sitten pääaiheeseen eli viikonlopulla mainitsemaani maalausprojektiin. Kohteena tällä kertaa toiset A-tikkaat, jotka löysin eräästä vanhaintavarain liikkeestä kahdella kympillä. Väri oli t o d e l l a yöks eli tummanvihreä, jossa aavistus keltaista. Ja vieläpä kiiltävällä maalilla maalatut - yök X 2! Rähjäinen lookki ei kuitenkaan pelottanut eli sudin huoletta tikkaiden pintaan kolme kerrosta Empireä. Pieni hionta olisi ollut paikallaan, mutta en ollut sillä tuulella. Ihan hyvät niistä silti tuli näinkin - ovat nyt yläkerrassa työpöydän vieressä.

Kuvissa näkyy myös ilonaihe numero kaksi eli vanha lehmätaulu, joka saapui eilen Ruotsista. Ostin sen mahtavan Millas Hem -blogin Camillalta - tack goa du att jag fick köpa tavlan! Älskar den massor!! Taulu saattaa vielä siirtyä, kunhan makuuhuonekin tästä valmistuu. Huomenna kävelen maalikauppaan eli tarina jatkuu... ;)




Hello! And thanks for the great respons in my previous posting!! Some of you asked about the schablon I used - it is home made with a computer. The font is Poor Richard if you want to know.

Todays topic tells you all about my next pictures. I´ve bought old stairs again! This time the colour was just u g l y - a very dark green with a touch of yellow. Not something I would like - original or not! So the decision to paint was easy for me - I like it much more better now! The pics are from our upstairs and from my work space.

If you look closely you´ll see something new aswell - the old cow sign arrived yesterday from the lovely Millas Hem -blog. Her blog is totally amazing - don´t miss it!!! Tomorrow I´ll have some paint shopping to do, so the story goes on like they say! All the best!!!

29 comments:

Kesäkukka said...

Voi, kuinka kaunista, nuo kaikki! <3
Tahtoo myös lehmä-taulun, mutta ei taida löytyä Suomesta... :/

Kamomilla said...

Hitsi mitkä tikkaat- olet onnenpekka! Ja mihin hintaan irtosivat! Tuppaavat olla aikast kalliita olivat sitten missäkin kunnossa...
Hienot niistä tuli ja aivan sopivat tuhon tilaan!

Hem och Lycka said...

Gud så snyggt!

kram Mia

Rumour has it said...

Your working-space really is a beautiful spot! I easily imagine that you like to be here! And yes, I do like the black accents you put here.

Unknown said...

The ladder is great! So is your working space. Lovely and light!

Virpi / My Country Home said...

Hei ja kiitos, paketti tuli eilen ja ehjänä :) Oli erittäin hyvin pakattu. Nyt vain odotellaan pokaalin "luovutushetkeä"...;)

Terkuin, Virpi

Tiina said...

Ihania kuvia!!!!
Voi jee että taas ihan rakastuin
(höh!!! voikos sitä kauniisiin kuviin rakastua? ;))
no, päätän että voi)
näihin otoksiisi.
Työpöytäsi on niin justiinsa minun makuinen... kaunista!
Ja taas olet tuunannut vaikka vallan mitä... ihana tuo puinen boxi.
Ja taas riitelee sielu kahden tyylin välillä... tämä niukempi, "tehdastyyli" kun on niin sielulle mukavaa ja omani... rappioromanttinen "tanska-vivahdus"... äh!!!!
Ikuna ei tämä asia selviä... täytyy siis vain yrittää luovia keskitiellä.
Mukavaa loppuviikkoa. <3

Missfrida said...

Oi, miten ihanan inspiroiva työtila!

SariW said...

Kaunista ! Tikkaat ovat tosi upeat : )

Peikonlehti said...

Kaunis työhuone! Voi kun itsekin onnistuisin löytämään moiseet tikaat jostakin, edes yhdet =)

Sarppa said...

Pitkästä aikaa lukusilla ja kaikkea todella,todella kaunista näin..kaikkia tekstejä en ehtinyt lukea, mutta kuvatkin kertoivat jo paljon. Olet kyllä todellinen taituri.
Jestas minkälaisen paketin sait, todella upea ja niin sinun oloisia kaikki tavarat.

bikim said...

Gorgeous! enjoy everything.
have a sweet day,
Rosa

Nora said...

Nätit portaat ja muutenkin ihana työtila. <3

Sari said...

Kivat tikkaat. Ja valkoinen maali se tekee vaan ihmeitä!

Maria G said...

Ihanat tikkaat ja muutenkin olet saanut taas paljon kauniita juttuja aikaiseksi ♥ Mukavaa viikonloppua!

Ainosofia said...

Sinulla riittää upeita ideoita meillekkin - kiitos :)

Tikkaat tosi kauniit.

Fröken Fräken said...

Vad kul att du fått dig en fin koskylt! Själv målade jag en egen i våras, för det verkar visst vara omöjligt att få tag på den äkta varianten här i trakterna..

HaHa said...

Voi rakkaus miten kauniit!

Saanko vähän kysellä maalaustekniikastasi? Onko Empire ihan sävyttämätön, ns. maalarinvalkoinen? Montako kertaa maalasit? Siveltimellä?

Mulla ois kirpparilla yks ihana kaappi odottamassa, mutta en tiedä jaksanko alkaa maalausprojektiin...nyt kun ulkona sitä en voi enää ilmankosteuden ja kylmyyden takia tehdä ja tilat sisällä ovat rajalliset (lasten takia!). Kaappi on musta ja siksi vain mietin noita maalauskertoja....

Galleri Hönshuset said...

hej på dig, allt väl?

Oh så fint du har det, och trappan är riktigt fin.
Ha en trevlig helg. Kram Pirre

Millas hem said...

Hej du rara!

Så fint kotavlan gjorde sig hos dig!
Tack gulliga du för dina ord om min blogg! ´
Det gjorde mig alldeles varm om hjärtat, och du vet hur fin jag tycker att din är!

Trevlig helg önskar jag dig!

Kraaaaam

Anna-Malin said...

Hej!

Jag hamnade här och blev helt betagen!

Underbar, underbar blogg du har...

Nu ska jag fortsätta titta runt här inne.

Ha en trevlig helg.

Hälsar

Anna-Malin

vosgesparis said...

Ohh I like stairs... your workspace looks great, gives me some ideas for mine to be 'office'
have a nice weekend
desiree

Louise said...

Vilken snygg stege!! Skulle ha varit roligt att se en före-bild också... ;)
Skön helg!

Anonymous said...

yes yes yes yes, stegen är underbar!

Agneta

Niina said...

Hei, kivoja kuvia ja ideoita blogissasi. Alan seurailla säännöllisesti!

Mari said...

TEillä on niiiiin tyylikästä. Kaikki hyvällä maulla valittu, tykkään:)

PiaMaria said...

<3

Sofie - Nybliven mamma som älskar inredning & shopping said...

jättemysig blogg! :)

Gralińka said...

wow! nice nice nice! :-)