2009/01/16

a day off

Vapaapäivänä on aikaa tehdä hyvää ruokaa, kulkea kamera kädessä sekä hoidella tekemättömiä asioita. Äitiysloman päättymisen ja kesälomien jälkeen olen tehnyt lyhennettyä työviikkoa eli pitänyt perjantait hoitovapaata. Nyt sekin huvi on ainakin hetkeksi ohi, sillä uudessa työssä tämä ei ole mahdollista. Tänään oli jäljellä olevista hoitovapaapäivistä toiseksi viimeisin, joten otan siitä kaiken irti. Vaikka keväästä tuskin voi vielä puhua (täällä oli aamulla melkein 20 astetta pakkasta!), tuntuu valoisuus lisääntyneen jo melkoisesti. Intouduinkin ottamaan muutamia kuvia - osan vähän isommassakin skaalassa, niin näette tätä meidän asuntoa hieman enemmän. Ja poikakin on siellä..

Uusvanhan sifon-pullon löysin eilen alesta vain kympillä! Jee, olen sellaista jo tovin etsinytkin. Tänään aion muuten lunastaa ensimmäisen uuden vuoden lupauksen, jonka olen salaa tehnyt: tänä vuonna aion olla rohkeampi - kaikessa! Iltapäivällä tästä toteutuukin pieni pala ainakin sisustuksen osalta! :) Hauskaa viikonloppua!

Oj, vad jag älskar lata, lediga dagar! Man har tid att laga god mat, göra många saker som man annars skulle inte hinna göra och förstås fota och pynta! Just nu känner jag mig extrapigg, för att dagarna har blivit l i t e ljusare, fast kallt är det ändå - i dag nästan 20 minusgrader, brrrr!

Den här gången ville jag ta lite större bilder så att ni skulle se hur vi har det här. Här syns också sonen min och den nygamla sifon-flaskan som jag skaffade i går från rea. Gillar den massor! Och mera skall det hända här och redan om ett par timmar. Har nämligen lovat mig själv (ett sorts nyårslöfte) att i år skall jag våga mera! Den här gången handlar det inredning... Ha en härlig veckoslut! :)


Hi! Today I´m having a day off from work. Don´t you just love day offs - you can make a nice salad, do some things that have been left undone and just take it easy! For me it meant a chance to take some bigger pictures from our home - so here we go! Have a nice weekend!




27 comments:

Outi said...

Heissan!
Olen käynyt silloin tällöin blogissasi, mut uskaltauduin nyt ekaa kertaa kommentoimaan. Ihanan näköinen koti sinulla, ihana vaalea, selkeä ja kotoinen! Salaatti on makoisen näköinen, nyt tuli nälkä!
Olen linkittänyt sinut, toivottavasti et pahastu, saa tulla vierailemaan ja tutkailemaan minun blogin raakiletta!

Aurinkoista viikon loppua!
- Odetus - <3

Rumour has it said...

Great house/home you have! A nice styling and wonderful pictures. I appreciate and like it. The colours on your ´salad-picture´ are so nicely chosen!

Black on White said...

Kaunis koti sinulla ja ihastuttava päivä olla kotona. Pakkasta ja aurinkoa.
Ihanaa viikonloppua!

*Marie* said...

You have such a great home, so clear and fresh and I love all the white!!! Have a great relaxed day and a great weekend!! by the way the salad looks so yummy yummy:)......*Marie*

Kirsi said...

Kauniita kuvia taas jälleen, mistä ihmeestä löysit tuon ihanan sifonin noin halvalla?

Kirsi

Hanna said...

Aivan ihania kuvia, ja kaunis koti teillä!
Osittainen hoitovapaa on muuten kiva juttu, itsekin vietin esikoisen aikoina osittaista hoitista. Ihana oli tehdä lyhennettyä viikkoa!!
Mukavaa viikonloppua toivotellen :)

Linda said...

Kikar in och önskar dig en trevlig helg! Vilken smaskig sallad :) *mums*

Jojo said...

Vilka vackra bilder du visar från ert jätte fina hem!!!!!

Ha en fin helg!
Kram Jojo

Nina said...

Nauti vapaapäivästä! Herkullista salaattia olet tehnyt, niin raikkaat ainekset ja värit.

Nättiä on kodissanne!:)

maano said...

nauti päivästäsi :) olipa kiva nähdä kuuvaa laajemmaltaki kodistasi .. jännällä jään ootteleen mikä on lupauksesi :)

Mari said...

Ihanat kuvat:) Ja niin herkullinen salaatti! Mukavaa viikonloppua♥

titta said...

Oi voi miten herkullinen salaatti! Ja hauskaa nähdä kotianne enemmänkin, tykkään kun rappuset menevät tuosta keskeltä. Muutenkin kaunista ja raikasta. Mukavaa viikonloppua :)

Tiina said...

Ihanaa!!! Monasti olenkin ajatellut ja toivonut ;) että näyttäisit enemmän kaunista kotiasi... kaunista on kuten jo tiesinkin. :)
Kiitos ihanista kuvista ja hyvää viikonloppua!!!

Hanna said...

Moi!
En ole vähään aikaan käyny täällä kattomassa... Voi että, ku paljon hienoja kuvia! Sulla on tosi ihana blogi :)

Hyvää viikonloppua!
Hanna

Galleri MochB said...

Så roligt att se lite mer av huset. Där fanns en trappa som jag inte alls föreställt mej i mitt huvud...:O)
Trevlig helg! Kram Mia

Mari said...

Kauniit kuvat:) ja ihana pullo ja todella halpa! Ihanaa kun tekee tuollaisia löytöjä:)
Hyvää viikonloppua:)

Anonymous said...

Kauniita kuvia todellakin!
Blogissani on sinulle pieni haaste.

Elsa said...

Kaunista, tasapainoista ja selkeää on kodissasi. Kiva että näytit kokonaisuutta, minä en ole siihen vielä uskaltautunut ;)

Jännityksellä odotan mikä on tuo jymyjuttu johon viittaa edellisessä postauksessasi.

Mukavaa viikonvaihdetta!

- Elsa xx

Mia said...

Sov vanligt så vackra bilder när man tittar in hos dig.

Passa på att önska trevlig helg!
Kram Mia

Weißer Vintagezauber said...

Hallo, wonderful pictures and the salad is looking yummy!!!mmmmmmmhhhhhh!!!!!!!!LG,Elke :):):)

Hanna said...

Onpas ihana tunnelma. Kotisi näyttää harmoniselta ja siistiltä! Kauniita kuvia!

Kunnia vapaapäiville!

Heidi-anitha said...

Hei!

Så vakre bilder du viser! mest av alt ble jeg så inspirert av din greske saltat! Så nydelig... Tror jeg må til butikken i morgen og hamstre litt grnt ja.. Ser så himla godt utmed fetaost og masse rå løk.. Nammmm!


Kos deg i helgen!

klemmer White vintage

Hem och Lycka said...

Åå så snyggt du har det hemma! kram

Sari said...

Ihania kuvia kodistasi. Keittiösi on tosi raikas ja kivasti toteutettu ja tuo salaatti, näyttää herkulliselta ;-)

Krisse said...

Postauksesi ei petä koskaan.

Kauniita kuvia jälleen..

Hyvää viikonloppua sinullekin toivotan .....Krisse

Millas hem said...

Tack för alla fina bilder!

Alltså, jag har inte en enda sifon i mina ägor, däremot många glasflaskor i olika gröna nyanser. Fina också, tycker jag, men jag kommer absolut att köpa en sifon när jag hittar den "rätta"! :)


Kram Camilla

Anonymous said...

Woow, is this really your house? Make me yealous...

You might consider having more days off, I'ld like to have more looks in your house ;-)