2008/12/07

Pysselrum! - Askarteluhuone!

HEI! Aah, vihdoinkin mulla on OMA huone, jossa kukaan ei valita kaappien pursuilusta tai muista epäkäytännöllisyyksistä! Vintti on nyt toisin sanoen täysin valmis ja kesällä ostamani kirjoituspöytäkin on saatu sinne koottua. Seinällä olevia konsoleita lukuunottamatta kaikki huonekalut ovat tässä huoneessa kirppislöytöjä - pöydästäkin maksoin vain vaivaiset 60 euroa =). Olen tosi tyytyväinen kaikkeen ja etenkin siihen, että mielikuvani tästä tilasta toteutui niin hyvin. Vähän epäilytti kaiken valkoisuus, mutta Ikean musta pöytälamppu ja House Doctorin rautalankakorit tuovat mukavasti kontrastia. Mustat peltipurkit olen sprayannut mattamustiksi ja kiinnittänyt niihin nuo numerot.

Kuvissa näkyvä kaappi oli viimeisen päälle heräteostos, joka osoittautui ihan kelpo kalusteeksi pienen muokkauksen ja Indiskan nuppien jälkeen. Vackren lukijat tunnistavat lisäksi varmaan yhden tietyn tuolin hupun, jonka pujotin niinikään kirppistuolin kaunistukseksi. Tosi helppo tehdä! Vielä jäi yhtä ja toista mietittävää, kuten muutaman taulun ja parranajopeilin kiinnitys. Niistä ehkä lisää ensi kerralla - mukavaa sunnuntaita!











































HEJ! Jag har äntli
gen fått min pysselhörna med endast mina saker och ting! Med andra ord är vinden färdig och arbetsbordet som jag skaffade i somras på plats. Alla möbler är loppisfynd utan konsoller som är från Clas Olsson. Jag är så nöjd med allt - Ikea lampan och zinkkorgerna av House Doctor skapar precis så mycket kontrast som jag ville ha bland allt det vita! Ni som läser Vackre Hjem ser även att jag har snott en ide därifrån också - stolkjolen var jättelätt att göra. Oj vad jag trivs här - ha det lika bra ni också!!



43 comments:

Camillas Mitt Ljuva Hem said...

Ojoj...vilken underbar pysselhörna!
En sån vill jag oxå pyssla vid!

Kramar Camilla

Tarja said...

Onne uudelle askarteluhuoneelle!
Ihanalta näyttää ♥

Nina said...

Nättiä on ja varmasti kiva saada oma askarointinurkkaus! Siitä ne ideat aina vain paremmin pulpahtelevat pintaan ja toteutukseen!:)
Kekseliäästi olet toteuttanut tilan kaikin puolin.

Sirkka said...

Ollapa oma huone...sellaisen jokainen tarvitsisi, johon voisi käpertyä aivan yksikseen hiljaa omia ajatuksiaan kuunnellen.
Hyvin olet onnistunut, pidän kovasti.

Hanna said...

Olisipa niin ihanaa saada oma huone! Sinun huoneesi näyttää tosi kauniilta, hienosti olet onnistunut!

Mari said...

Oi mikä upea huone:) Kateelliseksi lähes tulkoon vetää;)

Aatulan Äiskä said...

Hienosti ryhdistää mustat elementit muuten valkoisen huoneen, onnistunut lopputulos! Ja kirjoituspöytä on varsinainen herkku:)

Kamomilla said...

Tuollainen kaappi meilläkin on.Vanha liinavaatekaappi? Oliko se lakattu? Millä maalasit?

Todella hieno työtila sinulla, siinä on varmasti mukava istua ja näperrellä kaikenlaista!

Riikka T said...

Oooh! Haluan samanlaisen:-)

maano said...

voi tavaton mikä huone , ja sinulla on tuo ihana lamppu samaa lamppua olen minäkin käynyt ikeasta jo 3 kertaa hakemassa mut tuloksetta haluaisin sen metalli version :) tuo huppu tuolissa on kyl huisin hieno !!!

Jenny Oak Fae said...

Otroligt vilket vackert hem du har, jag är verkligen imponerad över allt fint du skapar!

: )

KRAM, Jenny

<3

Hattaramaa said...

Nyt kyllä vetäsit tämän rouvan NIIN kateelliseksi! Tahtoo oman - tahtoo,tahtoo! Hieno on!

Minttu said...

Hei!
Voi, miten kaunis askarteluhuone sinulla on...
Ihanaa toista adventtia!
-Minttu-

Mari said...

Ihana huone ja ihanat huonekalut + tavarat:) Ja tuo pöytälamppu on kiva...kiitos tiedosta että se on ikeasta, vieläköhän niitä löytyisi sieltä?

Elsa said...

Hieno! Voi kunpa saisinkin oman ja erillisen askarteluhuoneen jossa kaikki saisivat olla levällään. Silloin tulisi tehtyä enemmän. Mutta Sinullapa se on! Vihreänä täällä sitä ihastelen! Tuolin suojus, vautsivau, minä tykkään kovasti!

Hem och Lycka said...

Men åå vilken fin pysselhörna du har! Underbar! kram

Johanna said...

Absolut härlig pysselhörna! Du är så otroligt duktig att få det snyggt!

Kram!

Heidi said...

Hei!

Kerrassaan upea ja loistava askarteluhuone, tuo on kyllä oikein luksusta :D

Ihanaa kun jokainen yksityiskohta on harkittu pienintäkin asiaa myöten.

Jos tuossa ei ajatukset lennä ja inspikset suorastaan hypi silmille, niin ei sitten missään!!!

Hyvää alkavaa viikkoa
Heidi
<3

Maija said...

Heippodei!

Ensimmäistä kertaa täällä (Sirkan blogin kautta) ja ihastuin valtavasti näkemääni!

Minäkin juuri tuunasin työpistettäni, mutta minulla on vain nurkkaus... Tuli ajatus, että jos meidänkin kattoullakolle saisi lämpöisen tilan... Remonttia kyllä meidän talossa riittää, mutta ainahan voi unelmoida!

Tiina said...

Olen kateudesta vihreä... huomaatkos sen? ;) Ihana huone!!!!
Hei, palataankos tyynyasiaan ensivuoden puolella... hih, tuntuu niin kovin kiireiseltä etten ole edes asiaa muistanut miettiä... ;)

Jojo said...

WOW! Så super fint!

Titta in till mig så har jag nåt åt dig...
Kram Jojo

Anonymous said...

Olet kyllä onnistunut sisustuksessa, paljon valkoista tehostettuna mustalla oikein kaunis lopputulos=)

Karita

Galleri MochB said...

oj, Oj, OJ vilken pysselhörna!!! Såå snyggt och såå mysigt! Grattis... :O) Där kommer du nog att må bra!

Marielisa said...

Kaunista on!!!
Ja kyllä tuollainen oma tila on niin luksusta - minullakin sellainen on suunnitteilla, kunhan tästä ensi vuoden puolella muutamme...

Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

Lyckolotten said...

Ja du, tror vi är många som skulle vilja sitta och pyssla i ditt pysselrum. Vad fint du har gjort!!!! God fortsättning på veckan, ha det bra!

Sofie said...

TJUSIGT!

Hanna said...

Voihan hykkyrät miten on kaunis huone!!! Kateellisten joukko kasvaa ;)... Ei voi muuta kuin ihastella kaikkea kaunista mitä kuvista näkyy -huokaisu-..... Ja oma askarteluhuone, se on varmasti luksusta!
Mukavaa manantaita toivotellen :)

Heidi said...

Oih! Miten kaunis askarteluhuone. Tuolla varmasti pääse luovuus i valloilleen! Itse odotan oman askarteluhuoneen valmistumista joka tulee autotallin päätyyn omalla sisäänkäynnillä. Sinne voi sitten sulkeutua omiin luomis puuhiin.Mahtava tuo kaappi! Toivomuslistalla on meilläkin, jos vaan kipparilta joskus löytyisi.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Lundagård said...

Men hur har jag missat din underbara blogg, ojojoj så mycket inspirerande och fint, hit får jag lov att återvända!

Anonymous said...

Kateellinen olen askarteluhuoneesta.

Minun täytyy kuitenkin lisätä tähän ystävällismielinen, vaikkakin murheellinen kommentti:
Lähestulkoon pahalle tuntuu katsoa kauniita vanhoja huonekaluja ja esineitä, joiden elämä on peitetty uudella maalilla - ja vain jonkin hetkessä ohi hurahtavan sisustustrendin takia.

Olen melko varma, että kadut jossain vaiheessa.


Nimim. Kunpa saisin 50-luvun selloosalakkapinnan takaisin hiomiini ja maalaamiini keittiöntuoleihin...

:)

maiju said...

Hei anonyymi!

Olen samaa mieltä, että vanhat tavarat ovat parhaimmillaan sellaisina kuin ne ovat. Valitettavasti monet kuvissakin näkyvät huonekalut (kuten työpöytä) on joku muu ehtinyt jo ennen minua "pilaamaan". Pöytä oli ostohetkellä kammottavassa kunnossa - pöydän kansi pyöristetty rumasti kulmista ja laiminoitu jollain ihme pinnotella. Vetimetkin oli vaihdettu tavallisiin puisiin keittiönkaappi-nuppeihin. Pintakin oli pariin otteeseen ja vieläpä erittäin huonosti maalattu. Eli ei paljon arvokuutta jäljellä.

Mielestäni vanhaa tavaraa kunnioittaa parhaiten käyttämällä sitä ja jos käyttöön ottaminen vaatii esineen kunnostamista, niin se on silloin vain tehtävä. Mielestäni olen palauttanut työpöydälle sen entisen arvokkuuden enkä pilannut sitä kuten väität. Minulle tämä on muutakin kuin ohimenevä trendi, sillä muussa tapauksessa en käyttäisi niin paljon aikaa ja vaivaa näiden esineiden kunnostamiseen.

titta said...

Upea huone! Varmasti inspiroivaa viettää tuolla aikaa yksin lehtien ja omien ideoiden kanssa.

Anonyymin kommentti oli mielestäni asiaton, mielipiteisiin on kaikilla oikeus mutta taustoja tuntematta on minusta hieman epäreilua heittää tuon tyyppistä kommenttia.

Minusta pöytä on kaunis ja itsekin olen pari huonekalua joutunut liima, nauloja ja maalia käyttäen kunnostamaan, mutta ainakin ovat käytössä eivätkä polttopuina :)

Valloittava valkoinen said...

Oi miten upean huoneen olet saanut itsellesi!!!Tuo on varmaan todella monen unelmissa!!!:)

Iloista joulun odotusta!
Anu

Anonymous said...

What a nice place ! I love your baskets (with candles),and black and white... j'adore !
Soann

Anonymous said...

Vilken underbar pysselhörna... vad avis jag blir :)

Peikonlehti said...

Hienolle näyttää! Itsekin olen mallaillut tuollaista tankoa vastaaviin kannakkeisiin, kiva idea. Nuo Noel -kirjaimet ovat kyllä niin hienot että saisikohan idean kopioida..? =)

Krisse said...

.. melkein sanaton.. niin ihana askarteluhuone.. oi sinä onnen tyttö..

Vackrare vardag said...

Vilken lycka! Ett sånt otroligt vackert pysselrum! Håller på att förändra i mitt och kan bara konstatera att här kommer jag att hämta massa inspiration! Tack för att du delar med dig!

Ha en riktigt fortsatt skön vecka och mysiga pysselstunder:)

Anonymous said...

Vilken härlig pysselhörna - jättefint! :)

Anonymous said...

Hei taas!

Olen ihastuksesta sekaisin...Olisipa minullakin oma askarteluhuone. Taloa etsitään kovasti ja nyt vaatimuslista vaan kasvoi, haluan oman huoneen, missä voin antaa luovuuteni lentää. mistä muuten olet hommannut tuon "lehtikotelon", joka komeilee pöydällä? Ei varmaan ole mitään massatavaraa? Etsin itse juuri vastaavaa...

maiju said...

Hei Syysäiti!

Lokerikko on ostettu täältä oman kaupungin yhdestä sisustusliikkeestä, mutta huomasin, että sitä myy esim. myös nettikauppa Talo maalla. Linkki löytyy blogini oikeasta reunasta.

(Lokerikko on IB Laursenin)

Kiva, että tykkäsit askarteluhuoneesta - nytkin täällä istun ja enää en mistään hinnasta en vaihtaisi pois =)

Joulun satu said...

tuon päälisen ottaisin milloin vain itselleni aivan ihana
ilona

Tarja / Tarjas Snowland said...

Hei, minulla on samanlainen liinavaatekaappi-projekti aluillaan. Saisinko kysyä millä maalilla maalasit oman kaappisi? Näyttää todella hyvältä!