2010/03/29

c h e c k m a t e

Saan aika-ajoin sellaisen kummallisen tunteen, että menenpäs nyt tänään tuonne kirppikselle. Ilman, että olen sen kummemmin asiaa ajatellut tai suunnitellut. Kroppa toimii kuin automaattiohjauksella. Ja tiedättekö, näinä kertoina löydän aina jotain huippua - ihan friikkiä, tiedän... Eikä kumma tunne pettänyt tänäänkään. Löytyi kulunut puulaatikko...





Joka sisälsi kasan vanhoja puisia shakkinappuloita! Kaikki osat ovat jopa tallessa eli enää pitää lauta keksiä tai tehdä jostain. Vaikka tällaiselle romun ystävälle olisi tietysti riittänyt, että saa näitä hypistellä... ja asetella sinne tänne :) Lovely! 12 euroa ei todellakaan kirpaissut.

Hyvän tuurin (ja outojen vibojen) lisäksi kannattaa kirppiksillä kierrellessä kiinnittää huomiota seuraaviin juttuihin:

  1. Löytöjen tekeminen vaatii säännöllistä kirppistelyä - käy eri kirppiksillä 2-3 krt/vko.
  2. Katse ylös sekä sotkuisiin nurkkiin - löydöt eivät aina kökötä katseen korkeudella.
  3. Luota ensivaikutelmaan - jos innostut, osta tavara.
  4. Jos olet epävarma - osta tavara. Parempi katsoa kuin katua, eroon aina pääsee.
  5. Näe mahdollisuudet - mieti mitä pienellä fiksauksella voi saada aikaan.
  6. Kerää inspiraatiota antiikkinettikaupoista ja blogeista, samalla opit mitä mistäkin kannattaa maksaa.

Samalta reissulta löytyi muutakin, mutta niistä joku toinen kerta. :) Mitä kirppisvinkkejä teillä on - kertokaa!






I regulary get this odd feeling. That I just h a v e to visit this or that flee market. Like I was on automode... Freaky, I know - but this feeling is never wrong! I have made my best findings with this odd gut feeling. And this time was no exception. Or atleast I totally adore these old wooden
chess pieces! Shabby and time-worn... Lovely :)

I get a lot of questions about my findings, so here are some tips that I tend to follow:

  1. Visit different flee markets and antique shops regulary, atleast 2-3 times a week.
  2. Look around with time - usually the best findings are not on display.
  3. Trust your first instinct - if you get excited right away, buy the thing.
  4. If you are hesitating - buy the thing. Better safe than sorry. There are million ways to get rid of it.
  5. See the potential - think what a little fixing up or renovating can do.
  6. Look for inspiration from different antique web shops and blogs - this way you get to know the price level aswell.
I was lucky enough to find some other things aswell, but I´ll blog about them some other time! Meanwhile, please share with me your own flee market tips!


f. skrot

17 comments:

1 OF A KIND said...

I love the wooden chess-pieces!!! I pay chess myself and absolutely love it, it's a cozy way to be with another person, and also pretty intense:-)

Anonymous said...

Sä teet aina ihania löytöjä!!!! Maltatko kertoa, mitä kirppistä suosittelet? Tällä hetkellä etsin lähinnä hyväkuntoisia pikkutytön vaatteita. Vaatteita kyllä löytyy, mutta usein aika nuhruisia. ..Tiedän, että siellä pitäisi käydä useammin pyörähtämssä.

Heidi


Ps. Mullekin tulee usein tuo sama tunne, mutta lopputulos on se, että lähden kirppikseltä tyhjin käsin.

Ulla-Kristiina said...

Upea löytö! Kiitos vinkeistä!!
Minun oli kerran pakko poiketa kirpparilla vaikka oli kova kiire. Heti ovelta näin, mitä siellä odotti. Puinen 50-60-l. kissa, jollaisen olin saanut lapsena lahjaksi, mutta joka oli kadonnut ajat sitten. Se on ollut läheisin kirpparilöytöni.

siirisofia said...

Hei!
Tuolla tunteella on ihan oikea nimikin. Se on intuitio ja sitä kyllä kannattaa seurata muissakin kuin kirppisasioissa. Hienoja löytöjä!!

Jenni said...

Shakkinappulat on jees, niitä on tullut kans kirppiksiltä bongailtua. Mustat varsinkin näyttää hyvältä!

Vintage House said...

Jag hittade för ett tag sedan 2 st askar med gamla shackpjäser och med spelplan. En underbar lycka..

Vad ska du göra med dina?

Håller helt med om dina loppistips, känner samma sak...
kram
sandra

Pau said...

Ihanat! Mun vinkki on seistä keskellä huonetta - tai parmepi: etsiä tuoli ja istua alas - ja antaa katseen kiertää... aivan rauhassa, kuin meditoiden. Antaa silmien tehdä työ. Näin olen tehnyt parhaat löydöt, kuten vaikkapa olohuoneen indonesialaisen lipaston - näin pelkät vetimet antiikkiliikkeessä;) Ha skön påsk, Pau

Lena said...

Vau vilket fynd! Helt underbara, så dekorativa!
/Lena

Laura said...

Miehelläni on sellainen "taika", että kun hän jotakin haluaa, niin se tulee hyvin pian vastaan.

Monesti on käynyt niin, että matkalla kirppikselle hän on ääneen sanonut mitä toivoo löytävänsä. Ja se on löytynyt.

Uuden Kuun Emilia said...

Aika ihana löytö!
Minulla on usein samat vibat.
Nyt en ole käynyt moneen viikkoon kirppistelemässä, koska ei vain ole ollut sellainen tunne.

Lumo said...

Parhaat löydöt ovat yleensä pöytien alla pahvilaatikoissa.

Noistahan saisi vaikka hienoja pyyhe- tms. koukkuja.

Sonja said...

Hei!
Löysin juuri blogisi ja ihastuin:)
Tykkään itsekkin käydä kirppareilla mutta harvoin minä sielä mitään löydän, joten kiitos vinkeistä!

Hauskaa pääsiäisen odotusta!
Yst.terv.
Sonja

Kamomilla said...

Samat vinkit kuin sinulla! Ja se että pitää katso tavaraa eri silmin. Voiko tällä tehdä jotain ihan muuta?..
Ja ehdottomasti tuo että jos epäröit-osta kuitenkin. Jos kadut ja palaat myöhemmin joku toinen on vienyt löytösi-takuuvarmasti!

*been there done that* eli nim. merk. kokemusta on.. ;)

Hanna said...

Mieletön, hieno löytö! Kaunis ihan koristeena vaikkei kukaan pelaisikaan :)

Nan said...

Voi miten upea löytö! Shakkipelissä on juuri sitä tiettyä fiilistä vaikkei olisi kuin koristeena.

sariw said...

Kiitos kirppisvinkeistä !
Minulla taitaa olla ongelmana tuo ensimmäinen kohta, eli täytyykin alkaa käydä useammmin... : )

Kultsin kämppä said...

Omat kirppistelymetodini ovat lähes samat. Tärkein kaikista on kuitenkin potentialisten tavaroiden jatkuva bongailu, ajasta tai paikasta riippumatta.