2009/10/31

bedroom - after

Palasin sitten nopeammin mitä ajattelin - tänään oli niin ihanan aurinkoinen aamupäivä, että sain otettua pari kuvaakin. Ne ovat makuuhuoneesta, jossa olemme vihdoin saaneet seinät maalattua ja muovimaton päälle laminaatin. Vain yhtä kulmaa olen hieman laittanut - ruskean lipaston päälle asettui House Doctorin suuri peili sekä osa köyhäinhopeista kokoelmaani. Aika bling bling vaikutelma, mutta saa nyt toistaseksi kelvata. :)



Kultaraaminen kehys on kirppislöytöjä 1,50 eurolla!



Vanhassa pokaalissa on muutama entien käyttämäni koru - courage on ollut
mottoni tälle vuodelle.



Hi guys! Some bling bling pictures from our renovated bedroom. Still lot to do here... Courage was my motto for this year!


fru skrot

2009/10/29

jeanne d´uck living

Kylläpä kellon siirtäminen normiaikaan on tehnyt illoista synkkiä. Jo siihen pisteeseen asti, että kuvaamisessa ei ole mitään mieltä. Ainakaan nykyisellä kamerallani on turha uneksia mistään huippuotoksista... Toivon, että pukinkonttiin saisin tähän liittyvää parannusta.

Harmittaa teidän kaikkien ihanien blogiani seuraavienkin puolesta, että minulla ei viime aikoina ole oikein ollut mitään uutta näytettävää. Hyvien kuvien osalta olen viikonloppujen varassa ja sekin on sattumaa, miten paljon inspistä juuri silloin löytyy. Vietän siis todennäköisesti hiljaiseloa tämän loppuvuoden - pahoittelen!

Ihan näin huonoa jälkeä kamerani ei sentään tee - kuva on "antiikkikäsitelty". Ja kuvassa siis uusin ostokseni Pietarsaaren Blossomista - Jeanne d´Arc Living houkutuslintu! Se on mielestäni aivan huippu - voikun löytyisi pian aito wanha sille kaveriksi!




Hi guys! Finland is going all dark right now - when I come home from work (I have a day job), you can hardly see where you are going. And this is not a good thing for a person, who likes to take photos. Not at least with my camera. So I´ve decided to go dark aswell for some time now - maybe I´ll make some postings this and then but not as often as before. I feel terrible to say this because I have so many wonderful readers - so sorry guys!

Here is a picture taken with my almost-antique-digi-camera. It represents a decoy duck that I bought some days ago. It is from Jeanne d´Arc Living and I just LOVE it!! Thumps up that I find an antique duck someday! All the best!!

fru skrot

2009/10/17

some inspiration

Hei! Kiitokset kaikille kannustavista sanoistanne - elämänhallinnan tunne alkaa onneksi jo jonkin verran lisääntyä, joten eiköhän se tästä!

Sain kamerankin pitkästä aikaa käteen, kun karsin siskoni tuomaa kukkakimppua. Vain neilikat olivat kimpusta enää paraatikunnossa, joten sijoitin ne vanhaan maitopulloon, joita löysin kirppikseltä hetki sitten vielä toisen.

Myös toinen hyvä löytöni näkyy kuvissa - wanha köyhäinhopeinen pokaali, josta pulitin 6,00 euroa! Se on ulkoapäin täysin ehjä, mutta lähempi tarkastelu paljastaa, että sisäpuoli on rikkoutunut. Ja se nyt ei todellakaan haittaa mitään! Ylin kuva on napattu tässä ja nyt ilman mitään stilisointeja. No joo, yhden kirjan poistin pöydältä ;)




Hi! First of all - thank you all for your kind words in the previous posting. I feel lot better and even had mood for some photography. These flowers give me lots of inspiration right now! The mercury silver trophy is a new find - it is a bit broken from the inside, but it doens´t matter to me. As long as the price is as low as 6,00 euros! I hope you enjoy these pics as much as I do! All the best my friends!! ;)

fru skrot

2009/10/14

shanti shanti

Tervehdys! Olen varmaankin makoillut liikaa uudella piikkimatollani, sillä kaikki energia on kadonnut kuin taivaan tuuliin. No ei sentään, piikkimatto on aivan ihana ja auttaa uniongelmiinkin, jos sellaisista sattuu kärsimään.
Olen nyt hieman työelämän musertama, joten pidän todennäköisesti hetken
etäisyyttä blogiin.




Hi girls! Right now my life feels bit tuff, so I am taking a break from my blog.
Hopefully I get my energy back soon - this new shanti matress is a one
method that I can recommend! See you soon!!
fru skrot

2009/10/05

gear for autumn

Hei! Syksy on saanut vipinää vaatekaapin täyttämiseen.
Kerrospukeutuminen onkin aina ollut mieleen eli olen tosi iloinen näistä tämän hetkisistä trendeistä: pillifarkkuja, tunikoita ja reiluja neuleita! Ja siihen vielä muutama muhkea huivi sekä hauskat kengät. Kenkiä olenkin satsannut kiitettävästi - näissä kuvissa yhdet Turusta Alesta ostamani Vagabondit. Myös kivoin tunika pääsi kuviin.
Se on ruotsalaisen Rut m. fl:n ja ilahduttava Ale-ostos sekin.
Hauskaa viikkoa kaikille!




The current fashion trends are great! I like to have many layers:
tights, long tunics or a loose knit! Here is my newest favourite: a tunic with Scottish pattern
made by The Swedish Rut m.fl. The boots are also new - one of the three pairs
I bought this season! Have a great week!

fru skrot